Uusi kierto lähti siis taas käyntiin, ja menkat alko tiistaina. Niinkö oli odotettavissakin. En ollu kyllä pätkääkään pettyny, en tiä miks. Musta tuntuu tavallaan ihan kummalliselta, ku kaikki muut lapsettomuudesta kärsivät on aina tosi pettyneitä ja surullisia kun ei tärppääkään, ja musta ei oo tuntunu niin pahalta taas aikoihin. Mikähän mua vaivaa..? Tulee tavallaan huono omatunto siitä, ettei tunnu niin pahalta.. Tai siis tuntuu pahalta, mutta jotenkin mä vaan tiedän joka kuukausi, että sieltä ne menkat taas tulee, ja niin ne tulee. Jos joskus oliskin niin, ettei ne tuliskaan, niin mun maailma varmaan pysähtyis. Onnesta! Ei jotenkin edes voi kuvitella sellasta tilannetta. Lauantaina alotan taas clmomi kuurin, ja se onkin sit viiminen laatuaan. Taas on ollu aika niukat menkat. Eli taitaa olla mun kohdalla limakalvot loppuunkuluneet ainakin toistaiseksi. Jospa ne taas vahvistuis tässä kun odotellaan sinne hoitoihin pääsyä. Ens kuussa varaan heti sinä päivänä gynelle ajan, kun menkat alkaa. Saadaan lähete eteenpäin julkiselle hoitoihin.

Viime viikonlopun pirskeet meni oikein mukavasti. En kyllä ollu edes kamalan kännissä, mutta oksensin aamulla, tai yöllä. Ja sitä tavaraa tuli.. Mahakin oli ihan sekasin, ja heräsin tosiaan joka kerta siihen että oli oksettava olo tai k**kahätä. Mä tietty rupesin heti epäileen, että sain jonku vatsapöpön kevätrullista. Tuli yöllä baarin jälkeen haettua satsi kevätrullia. Kumma vaan kun kukaan muu ei saanu mitään "vatsatautia". Paitsi, että ne söi lihallisia kevätrullia, ja mä kasvisversioita.. Mutta aamulla ei onneks ollu mitään krapulaa. Tulihan sitä illan aikana juotua vaikka mitä, shampanjaa, siideriä, boolia, fisu snapseja, paukkuja...Että silleen. Lauantaina olis taas pikku joulut tiedossa. Kivaa! Ajattelin kyllä (ainakin yrittää) ottaa rauhallisemmin :)

Ollaan suunniteltu miehen kans kevääksi reissua jonnekin kauas. Ollaan mietitty New Yorkia, Väli- Amerikkaa, tai siis niitä jotain ihania saaria siellä, ja yks vaihtoehto olis myös Bali. Mutta saas nähdä minne mennää. Mennäänkö mihinkään! Autolainaa olis vaan pari tonnia jäljellä, ja mies on sitä mieltä, että se tarttis maksaa pois. Päästäis siitäkin. Ja keittiöö tarttis rempata. Siihenkin menee muutama tonni. Ja nyt kun ei olla ehditty edes matkaa varten säästää, niin noihin kaikkiin juttuihin ei kyllä rahat riitä. Se on selvä. Täytyy funtsia mikä olis tärkein. Mä oisin sitä mieltä, että autolaina lyhenee joka tapauksessa joka kuukausi, ja se on vuoden sisällä maksettu kuitenkin. Ja keittiöremppa voidaan siirtää vaikka syksyyn. Ois niin kiva päästä jonnekin lämpimään. Ois ihan kauhee matkakuume! Mä oon ollu nyt ihan sairaan väsyny kun on näin pimeetä. Pelkkä ajatuskin piristäis, ku tietää, että pääsee lämpimään. Tai lähdetäänhän me parin vkon päästä Tallinnaan ;)

Nyt täytyy mennä suihkuun. Olin spinnigissä, ja pyöräilin sieltä kotiin. Plaah.. Plus aamulla töihin, eli oikeeta pyötäilyä tuli 12km + spinning tunti. Ahkera tyttö!