No niin, nyt voisin kertoa synnytyksestä, jos suinkin vaan neiti antaa kirjottaa..

Supistuksilla alkoi mun synnytys. Tyttö synty sunnuntaina ja perjantai-lauantai välisenä yönä alkoi supistukset. Olin ollu perjantaina yksissä illanistujaisissa, ja puolen yön aikaan kotiuduin sieltä. Sillon perjantaina mulla oli ollu aika tiheesti kivuttomia supistuksia, ja limatulppa irtos sillon aamulla. Ja lantiolla oli jotenkin sellanen "jyrän alle jääny" -olo. Lähdin kuitenkin illanistujaisiin, koska olo oli muuten hyvä. Kunnon supistukset, kivuliaat alko kahden aikaan yöllä, eikä niistä voinu erehtyä. Ne tuntu ihan tarpeeksi! Niitä tuli n.10min välein. Lämmittelin yöllä kaurapussia ja liikuskelin ympäri kämppää. Välillä nukahdin supistusten välillä, olin aika väsyny. Aamulla nukuttiin, tai makoiltiin,  varmaan yhteentoista asti. Ja supistukset harveni siinä main. Sen jälkeen niitä ei tullu kun puolen tunnin-tunnin välein. Mä ehdin jo pettyä, että tässäkö tää nyt oli. Joillekin on käyny niin, että supistukset alkaa, ja sitte ne loppuukin, ja ajattelin, että tässäkö tää nyt oli, ja synnytys joudutaan käynnistämään kuitenkin. Mun olis pitäny jatkaa verhoprojektia, mutta en mä voinu keskittyä, eikä mulla ollu ruokahalua koko päivänä, vaikka supistukset harvenikin. Iltapäivällä kolmen-neljän aikaan supistukset alko taas tiheentyä ja ne oli paljon paljon kipeempiä. Niitä alko tuleen jo 5-10min välein. Mä yritin mennä suihkuun, mutta se ei ollu ollenkaan hyvä juttu, ei toiminu ollenkaan. Mä en pystyny seistä suihkussa, ja kyykyssä tai istualtaankin oli hankala olla. Kaurapussia lämmittelin, ja olin kontallaan lattialla sänkyä vasten pimeessä makkarissa. Se etukeno sänkyä vasten tuntu jotenkin hyvältä. Vähän ennen seittemään sillon lauantai iltana mies jo ehdotteli, että lähdettäiskö sairaalaan. Olin niin kipee. Mulla oli vaikeuksia saada vaatteet päälle, niin kipeeltä ne supparit tuntu, ja kun niitä tuli tosi tiheesti. Lisäksi olin alkanu vähän epäillä, että oliko lapsivettä alkanu tihkuttamaan, koska vuosin sellasta vaaleenpunasta liman ja nesteen sekotusta. Kun päästiin synnärille, niin kätilä totes sisätutkimuksessa mun olevan 2cm naftisti auki, vaan!! Ja siinä vaiheessa vuosin vähän verta, ja sisätutkimuksen yhteydessä lorahti jotain. Kätilö sanoi, että voidaan lähteä kotiin odottelemaan, tai siinä tapauksessa, että se lorahdus olis lapsivettä, niin ei saatais lähtee kotiin. Odoteltiin hetken aikaa, ja sain vaihtaa vaatteet. Mies oli sitä mieltä, että kotiin ei enää lähdettäis ja mä olin kahden vaiheilla. Kätilö kyllä totes, että aika kipee olin kun jouduin keskittymään niin kovin supistuksiin. Päästiin siis osastolle, ja ne otti sillä tikulla sen lapsivesinäytteen. Se ei värjääntyny tarpeeks, mutta kötilö oli kyllä sitä mieltä, että lapsivettä se oli, ja kotiin ei enää päästäis. Kivunlievitykseksi otin kaurapusseja, ja kokeilin suihkua, joka ei edelleenkään tuntunu hyvältä. Makoilin sängyllä, ja välillä nojailin seisaaltaan sänkyä ja säkkituolia vasten. Olin ihan järkyttävän väsyny! Nukahdin supistusten välillä, vaikka siinä olis ollu vaan minuutti väliä. 

Jossain vaiheessa mulle tuli ihan sairaan kuuma, ja mun iho oli ihan tuli kuuma. Multa mitattiin lämpö, ja se oli vähän koholla. Kaikenlisäksi vauvan sykkeet oli alkanu nousta vähän liian korkeelle. Kymmenen aikaan otin ilokaasun käyttöön, ja se oli mun mielestä tosi hyvä! Ekat henkäykset ei auttanu, koska en oikein pystyny keskittyä sen ilokaasun ottamiseen. Mutta kun se oppi, niin ilokaasu tuntu tosi hyvältä. Vauvan sykkeet kävi välillä 180 ja pysytteli melkein koko ajan 160 tasolla. Lääkäri päätti laittaa sen pinnin vauva päähän, jotta vauvan vointia voitais seurata tarkemmin, ja mulle alotettiin antibiotti ja nesteytys. Kone hälyytteli välillä vauvan sykkeitä, ja mulle väläyteltiin jo hätäsektion mahdollisuuksia. Jossain vaiheessa vauvalta meinattiin ottaa mikroverinäytteet päästä, jotta nähtäis onko vauvalla joku hätä, mutta siitä luovuttiin, koska sykkeet tasaantu ja madaltu. Mä en tajunu tosta härdellistä yhtään mitään, enkä osannu hätääntyä. Elin vaan niitten supisten kans, ja siinä tosiaan vaipuu johonkin ihan muihin sfääreihin! Mä avauduin tosi hitaasti, ja kätilökin ihmetteli jossain vaiheessa, kun supistukset oli voimakkaita ja tiheitä, ja mitään ei tapahtunu. Olin yöllä yhden aikaa edelleen 2cm auki! Vaikka olinkin supistellu niin kauan. Yhden aikaan kätilö alkoi ehdottaa mulle epiduraalia, ja mä suostuin siihen ilomielin. Olin niin kipeä ja väsyny. Kätilö sanoi, että epiduraalin avulla saisin hetken levätä ennen kun vauva syntyy. Anestesialääkärin tuloa odoteltiinkin sitte aika kauan, kun sille oli tullu keikka keskolaan. Se aika tuntu tosi pitkältä, ja ilokaasukaan ei oikein enää auttanu. Ilokaasusta tuli aika kiva fiilis, sellanen hetkellinen nousuhumala. Ei yhtään huono olo, ainakaan mulle. Siinä kun odoteltiin sitä anestesialääkäriä, niin siinä mun vierellä oli aivan mahtava anestesiahoitaja, joka rauhotteli ja kerto  mulle siitä epiduraalista. Aikasemminhan mua lähinnä pelotti sen epiduraalin laitto, jos se sattuu, ja miten voin olla paikallaan sen laiton ajan, jos supistaa. Sen puudutuspiikin laitto sattu ihan sekunnin, eikä ollu paha. Hyvin pystyin olemaan paikalla laiton ajan. Ja se autto tosi nopeesti, varmaan 10min sisällä laitosta. Ja kuten kaikki sanoo, taivas aukeni, se oli ihana! Sainkin nukuttua sen avulla varmaan kahdesta kuuteen, pienissä pätkissä tietysti. Sellanen paineen tunne takapuolen tietämille siitä tuli, mutta ei paha mun mielestä. Uuden epiduraalisatsin sain reilun tunnin päästä, ja kolmannen siitä parin tunnin päästä. Sen toisen satsin jälkeen mulla jäin vasemmalla puolelle tuntumaan supistukset, ja niihin otin ilokaasua. Mutta kun sain sen kolmannen satsin, niin sen jälkeen ei taas tuntunu mitään.

Seitsemän aikaan tuli aamuvuoron kätilö, joka totes mun olevan auki 5cm, ja jos oikein venytti niin olin auki 8cm. Vauvan sykkeet alko taas nousta, ja lääkäri tuli ottamaan ne mikroverinäytteet vauvasta. Ne kiikutettiin kiiren vilkkaan labraan, ja tulokset oli hyvät, eli vauvalla ei ollu hätää. Ai niin, ja koko ton epiduraalin ajan mulle tiputettiin oksitosiinia, välillä aika isoillakin annoksilla, ja pienillä tuloksilla :( Seiska jälkeen supistukset alko olemaan taas aika kipeitä, mutta epiduraalia ei enää luvattu antaa. Yritin pärjätä ilokaasun voimin. Kätilä pyysi mua nousemaan polviseisontaan, jotta paikat avautuis, ja tulis ponnistamisen tarvetta. Ponnistamisen tarvetta mulle ei koskaan tullu.. Vähän ennen kahdeksaa kätilä kokeili taas kohdunsuuta, ja oli täysin auki, ja sain alkaa ponnistamaan kun siltä tuntu. No, ei kyllä ponnistuttanu ollenkaan. Ne supistukset tuntu tossa alamahalla, häpyluun ylmäpuolella ihan sairaan kipeinä, ja mun oli tosi vaikee olla haarat levällään, ja ponnistaa. Ne veikkaili, että vauva paino johonkin, koska olin niin kipee. Jossain vaiheessa kätilö pyysi lääkärin avuksi, ja imukuppi päätettiin ottaa avuksi vauvan voinnin vuoksi. Siitä se härdelli alkokin, ja huoneeseen alko tulla porukkaa. Mulla ei siis koko aikana tullu kertaakaan tunnetta, että pitäis ponnistaa, ja se oli aika kamalaa, kun piti ponnistaa ilman sitä tunnetta. Itse imukuppi ei tuntunu miltään, eikä se sattunu kun se vauva tuli sieltä ulos. Pahin oli se supistus, ja mun oli vaikee pysytellä siinä gynekologisessa asennossa. Tunnin ponnistuvaiheen päätteeksi tyttö syntyi hyvävointisena yhdeksältä aamulla. Paikalla oli vastaanottamassa 4 kätilöä, lääkäri joka autto vauvan ulos, lastenlääkäri ja kandi. Ne varmaan ajatteli, että sieltä olis tulossa huonokuntoinen lapsi, ja siksi henkilökuntaa oli niin paljon. Mutta sieltä tuli virkeä, tummatukkainen, 9 pisteen tyttö! Lastenlääkäri häipy paikalta heti, kun vauva rääkäs eka kerran. Ensimmäisenä katoin, että oliko vauva tyttö, sen jälkeen mielessä oli vain ajatus, että onneks kaikki on ohi. Olin ihan loppu. Oli ihana saada vauva paidan sisälle, ja hän alkoikin heti imeä rintaa. Olo oli väsynyt, mutta onnellinen! Synnärillä saatiin olla rauhassa melkein kolme tuntia. Mulle ei tullu kun 4 pientä repeämää, ja 3 tikkiä. Imukupista huolimatta ei tarvinu tehdä episiotomiaa, mikä oli hienoa! Kätilö kehui, kuinka hienosti olin kunnellut ohjeita, kun vauva tuli ulos, enkä ponnistanu väärässä kohdassa.

Osastolla oltiin synnytyspäivä + kolme päivää. Kaikki sujui siellä hyvin, imetys lähti sujumaan hyvin, ja lastenhoitokin luonnistui heti. Maito nousi torstaina, ja tissit oli ihan valtavat! Rinnanpäät meni jo sairaalassa rikki, ja siellä jouduin pari kertaa antamaan lisämaitoa. Kotona mulla oli onneks rintakumeja, ja ne pelasti koko imetyksen. Niiden avulla sain rinnanpäät kuntoon. Jos mulla ei ois ollu niitä, niin olisin varmaan joutunu pitämään imetyksestä taukoa, ja antamaan lisämaitoa pullosta. Vauva syö kaden tunnin välein, ja yöt tuntuu välillä aika raskailta. Onneks päivällä kaikki näyttää paljon valoisammalta, ja kun tuota tyttöä kattoo, niin maailma näyttää ihanalta paikalta! Hän on niin suloinen! Eilen käytiin neuvolassa, ja painoa oli tullu viikossa 300g! Ainakin maitoa tulee! Puoletkin siitä olis riittäny painonnousuun. Mies on ollu isyyslomalla, ja huomenna hän palaa takaisin töihin. Mies on ollu tosi isona apuna kotona, ja laittanu ruokaa ja vaihdellu vaippoja. Vieraita meillä ei oo paljoa käyny, molempien perheet. Ens viikolla on kavereita tulossa käymään.

Mä oon ite palautunu synnytyksestä fyysisesti ja psyykkisesti. Hyvin jaksan. Fyysisesti oon palautunu paremmin kun osasin oottaa. Jälkivuoto on niukkaa, vatsa on palautunu ennalleen, ja istuminen sujuu hyvin. Oikeestaan ne muutama eka päivä piti istua vähän varovaisemmin, mutta nyt jo ihan normaalisti. Paino mulla on laskenu ihan hurjaa vauhtia. Kotiutumispäivänä kiloja oli lähteny vasta 4-5kg, mutta nyt on enää kilo jäljellä. Jos tämä meno jatkuu, niin mennän miinuksen puolelle ja kovaa. Joka aamu on melkein kilo tippunu. Pitää varmaan alkaa syömään tiheemmin, mutta kun ruokahalua ei sillä tavalla ole, eikä oikein ehdikään. Eiköhän ruokahalukin jossain vaiheessa palaudu, kun tilanne rauhottuu. Tyttö on muuten tosi virkeä, ja jaksaa seurustella ja kattella ympärille yllättävän pitkään.

Tästä tulikin pitkä kirjotus. Piti käydä välillä imettämässäkin. Mä mietin jossain vaiheessa, että lopetan blogin kirjottamisen, kun vauva on syntyny. Mutta nyt on sellanen olo, että näistä ensimmäisistä viikoista voisin vielä kirjottaa jossain vaiheessa jotain. Tällä kertaa lopetan kirjottamisen tähän. Alkaa olla nukkumaanmenoaika...

Onnellinen, pienen tytön äiti

p.s. Ai niin, hän syntyi siis 42+0 viikoilla..

 

Lisäys: Luin Veeran kirjotuksen, niin tuli mieleen lisätä vielä pari juttua. Mun istukka irtos tosi helposti, kätilön ei tarvinu painaa mahasta kun pari kertaa niin se oli ulkona. Ja vuotoakin tuli vaan 400g, ei siis paljon mitään. Hb mulla oli seuraavana päivänä 112. Hyvä sekin. Synnytyksen kesto oli 1.vaihe 13h 29min, 2.vaihe 59min, ja 3.vaihe 6min. Toi synnytyksen kesto laskettiin niistä supistuksista, mitkä alko sillon lauantai iltapäivällä uudestaan säännöllisinä. Ite laskin, että ekoista supistuksista syntymään kesti 31h, muistaakseni. Ei ihme, että äiti ja kohtu ehti väsyä siinä ajassa!

Antibiootti mulla meni siis vaan synnytyksen ajan, osastolla sitä ei enää jatkettu, kun CRP oli laskusuunnassa toisen päivän jälkeen. Ja lapsivedet mulla muuten lorahti kunnolla, kun pääsin saliin, ja tehtiin toinen sisätutkimus.

Rinnanpäihin laittelen bepanthenia joka imetyksen jälkeen, se on kyllä huippuvoide! Sen käytön alotin jo synnärillä. Ja sitä samaa voidetta laitoin myös alapäähän ekoina päivinä, kun kirveli niin kauheesti ekoilla vessareissuilla. Suosittelen samaa muillekin!