Niin se juhannuskin vaan oli ja meni. Me ei tehty mitään ihmeellistä. Mies oli lauantain ja sunnuntain töissä, joten me oltiin tytön kans sillon ihan kaksin. Lauantaina oltiin vaan kotosalla ja käytiin melkein 2 tunnin vaunulenkillä. Sunnuntaina sitte oltiin jo niin kypsiä ja seinät meinas kaatua päälle, niin lähettiin vähän shoppailemaan yhteen ostariin. Ja saldona oli äitille kolme paitaa ja tyttärelle 2 bodya, yhdet housut, liukuestesukat ja pipo. Ei siis mikään turha reissu! Ja tyttö on oppinu nyt istuun rattaissa sillaan, että se pitää siitä turvakaaresta kiinni. Siitä näkeekin paljon paremmin kun sieltä perältä, jos nojaa siihen selkänojaan. Ylisöpöö, kun se istuu ja ihmettelee siinä!

Perjantaina siis oltiin anopin ja appiukon luona kylässä, ja siellä oli paljon muutakin porukkaa. Yhteensä siellä oli muistaakseni 14 aikuista ja 6 lasta. Mentiin siis syömään ja viettään vähän juhannusta. Taas meinas pikkasen nousta tietyistä jutuista karvat pystyyn, mutta jokainen tekee tyylillään. Muahan siis välillä ärsyttää appiukon kauhee hössötys tytön kans. Nyt siellä oli onneks muitakin lapsia, niin se hössötys ei ollu niin paha, ja kun oli paljon muutakin sakkia, niin se meni paremmin. Se esim. pussailee tyttöä ihan liikaa, onneks ihan vaan poskelle ja päähän, ja sitte se heittää sellasta tyhmää juttua muka sillai kaksin, että "kiusaako ne sua siellä kotona" ja "pappa ostaa sulle sitte ihan kaiken" ja "sä voit muuttaa meille asumaan millon vaan". Niin ja "sää oot pappan tyttö, eikä kenenkään muun".. Joo, toi on varmaan tosi hauskaa kuunneltavaa vieraasta, mutta kun se on sitä samaa saissee joka kerta niin pikkasen tulee ulos korvista, ja mä koen sen osittain loukkaavana. Miksi hemmetissä me muka kiusattais omaa tyttöö, ja sori vaan, mutta se on MEIDÄN tyttö.. Välillä mä hymyilen (=irvistän) jutuille, ja välillä en muka kuule. Grrh!! No, nyt me sitte päästiin just pihaan, ja tyttö oli melkein nukahtanu autoon. Ja, sieltähän se appiukko tuli meitä vastaan, ja meni samantien kiskomaan tyttöä kaukalosta. Toinen raukka oli ihan uninen, eikä varmaan tajunu mihin tultiinkaan. Appiukko sitte kiikutti tytön sinne takapihalle, missä kaikki muut oli, ja mä menin viemään kamat sisään ja kävin vessassa. Kuulin sisälle, että tyttö alko parkumaan. No syli vaihtu, ja seuraavaks se oli isomummin sylissä ja hetken päästä anopilla. Ja itku senkun ylty! Kun me sitte päästiin takapihalle, ja tyttö näki meidät, niin se rupes huutaan ihan täysiä, räkä valu nenästä, silmistä valu vedet, ja suusta kuolaa. Lapsiraukka oli ihan paniikissa. Miehenkään sylissä se ei rauhottunu, vasta mun. Kun me mentiin paikalle, niin anoppi vaan yritti rauhotella sitä, eikä aikonukaan antaa sitä meille. Enkä mä kehdannu repiä sitä sen sylistä, vaikka olis varmaan pitäny. Onneks mies tajus ottaa tytön. Raukka pelästy varmaan hirveesti, että missä ollaan, ketä nää on ja missä ihmeessä ne äiti&isi on! Mikä ihme siinä on, kun aikunen ihminen ei voi vaikka oottaa 5minuuttia, että lapsi kerkee kattoo ympärilleen ketä paikalla on. Ei lapsi tajua niin nopeesti kun aikunen, että mikäs tää juttu olikaan. Tyttö ei oo siis vielä kertaakaan vierastanu ketään. Nyt kun se leikki siellä lattialla ja menin suunilleen metrin päähän, niin se alko itkeen. Toivon tietysti, että tyttö ei ala vierastaan, vaikka ei se vaarallista suinkaan ole. Ja en mä tiiä vierastiko se varsinaisesti nytkään. Voi olla, että se vaan pelästy sitä kaikkea, kun oli just heränny. Ja kun porukkaa oli paljon, niin ehkä se oli vaan vähän säikympi.  Pääsääntösesti kuitenkin appivanhemmat on kivoja ja mahtavia ihmisiä. Veikkaan, että aika monilla tulee siinä vaiheessa uusia mielipiteitä appivanhemmista, kun lapsi syntyy. Siinä vaiheessa ne tulee hiukan lähemmäksi ja tekee asioita eri tavalla kun ite. Tosta asiasta en oo miehelle puhunu, ehkä sitäkin voi joku asia ärsyttää mun vanhemmissa.

Konttausasento on kuvioissa yhä enemmän ja enemmän joka päivä. Vielä siitä ei ole eteenpäin lähdetty. Mutta välillä se pompaa polvilla sillai jännästi "tasajalkaa" eteenpäin. Ja sitte sellasessa karhukävelyasennossa se pungertaa välillä, pylly pystyssä! Juttua tulee kauheesti, ät-tä, tä tä, je je je, taa taa, kivan kuulosta kun mukaan on tullu konsonanttejakin. Ruokamäärät on kasvanu, ja yhdellä aterialla voi kokonaisuudessaan mennä jopa yksi pieni pilttipurkillinen. Ruokaa menee siis vajaa purkki, ja sitte vielä hedelmäsosetta päälle. Kana ei oikein uppoo, enkä ihmettele. Joku kana-kasvisjuttu oli ihan sellasta liisteriä yök. Ite en oo noita liha, kana, kala juttuja tehny. Pääasiassa ostetaan kaikki ruuat. Jotain kasvisruokia oon tehny ite, ja marjajutut kans. Lähinnä marjoista oon tehny kiisseleitä, ja niistä tyttö tykkään tosi paljon. Varmaan kuukauden päästä otetaan listalle 2 lämmintä ateriaa, jos näillä eväillä siihen asti pärjätään. Maitoo menee välillä aika huonosti, mutta sitte taas yöllä sitä menee n. 200ml, niin eiköhän se 500ml täyty päivän aikana. Imetys on periaatteessa loppunu kokonaan. Öisinhän mä oon tässä viimisen kuukauden aikana imettäny, mutta nyt tossa reilu viikko sitte sekin jäi melkein kokonaan. Varmaan kolme yötä meni, etten imettäny, ei kelvannu, ja sitte toissa yönä se taas kelpas yhdellä syötöllä. Jotenkin sen asian on omassa päässä jo käyny läpi, ja hyvä näin. Sillon, kun se päiväimettäminen jäi, niin se kirpas ehkä eniten Mutta kun se oli ollu sellasta taistelua viimiset pari kk, ja sitte mukaan tuli se pureminen, niin oli se vaan aika helpottavaakin. Meillä eletään siis näin: n.klo 7 herätys, klo 8 puuroa + hedelmä-/marjasosetta, klo 10-12 päikkärit, klo 12 lounas, * toiset päikkärit klo 15 n. 30-60min, klo 15/16 välipalaksi hedelmäsosetta/jogurttia tms., klo 18.30/19 iltapalaksi puuroa+hedelmä-/marjasosetta, nukkumaan 19-20 aikaan. Maitoa menee sitte siinä jossain välissä, yleensä 60-100ml. Öisin annan 100ml satseja. Alkuillasta tyttö syö vähän tiheemmin, mutta yhden jälkeen uni rauhottuu, ja seuraava herätys on vasta 5-7 aikaan. Mutta sitä 5 tunnin yhtämittaista unipätkää ei oo sitte pääsiäisen jälkeen ollu..  Ollaan miehen kans mietitty sitäkin, että siirtäiskö tytön omaan huoneeseen nukkumaan. Jotenkin en tiiä raaskisko? Sillon kun vielä imetin, niin ei viittitty siirtää, koska imetin makuulla, ja se oli kätevintä nostaa omasta sängystä viereen. Nyt kun annan pullosta, niin sen puolen ei olis väliä. Monesti kun me mennään nukkuun, niin oikeestaan puolen tunnin kuluttua tyttö herää syömään. Havahtuuko se siis siihen, kun tullaan makkariin ja kuiskitaan hetken aikaan, ja mun untuvapeitto kahisee tosi inhottavasti. Just kun oon ite saanu unenpäästä kiinni, niin toinen herää. Mä olin ajatellu siirtää sen sitte vasta omaan huoneeseen, kun se ei öisin syö enää, mutta loppuisko se yösyönti sitten, kun se sais omassa rauhassa nukkua. Mene ja tiedä!

Toinen ihmetyksen aihe on se, että kun ollaan jossain juhlissa tms., missä on enemmän porukkaa, niin ihmiset kyselee, että millonkas meille tulee lisää lapsia. Siis täh! Meillähän on vasta reilun puolen vuoden ikänen tyttö, tarviiko sitä nyt jo alkaa kyseleen! Me ei olla ollenkaan varmoja, että meille tulee lisää lapsia. Ensinnäkin siksi, että saadaanko me enää, tai halutaanko me enää lisää. Meille suotiin 2 vuoden yrityksen jälkeen noinkin ihana pakkaus, niin se riittäis meille kyllä. Ja toisaalta, jotenkin pelottais aikaa yrittään enää uutta lasta. Jos sitäkin tehtäis 2 vuotta, niin se ois aika raskasta. Mitään hoitoja en halua. Mä en osaa ajatella niin, että "tulee kun on tullakseen, onhan meillä tuo yksi jo". Toki se varmaan on niinkin, että kun meillä on jo yksi lapsi, niin ajatus ei ihan koko aikaa ole siinä yhdessä ja samassa asiassa. Ja voishan käydä niin, että tärppi kävis ekalla yrittämällä, mitä en kyllä usko. Mutta me eletään nyt näin, ja nautitaan tästä ihanasta tytöstä. Ollaan me mietitty, että jos me joskus aletaan toista "tekemään", niin se on ehkä 2-3vuoden kuluttua. Mieli voi tietysti matkan varrella muuttua, jos vaikka yhtäkkiä tuliskin kauhee vauvakuume. Mulla on se mun synnytys edelleen tuolla muistissa tallella, eikä se tunnu vieläkään yhtään paremmalta kuin silloin. Vaikka aika kultaa muistot, niin silti en sitä hyvällä muistele. Ja oonhan mä 3 vuoden päästä jo 33v., niin siinä ei enää kovin montaa vuotta mietitä, halutaanko niitä lapsia lisää vai ei!

Hups, mun piti mennä tänä iltana aikasin nukkumaan, mutta tässähän tää tunti vierähti. On ollu niin katkonaisia öitä, niin ajattelin mennä nukkumaan aikasin, että sais edes vähän pitemmän katkonaisen yön. Mun piti vaan pari riviä kirjottaa, mutta tulikin pari sivua :)

*tieto lisätty myöhemmin