Mies on jo pitkään ehdottanu, että vietäis tyttö hänen vanhemmilleen hoitoon. Meidän yhteinen aika kun rajoittuu klo 21-22 välille. Niinä iltoina kun mies ei oo töissä. Mä herään joka aamu töihin kuuden aikaan, niin väkisinkin silmät alkaa painumaan kiinni kymmenen aikaan illalla. Tyttö on ollu elämänsä aikana tasan kerran yökylässä mun vanhemmilla viime kesänä, ja sekin oli pakkotilanne, koska me oltiin häissä, johon ei lapsia kutsuttu. Pari kertaa tyttö on ollu miehen vanhempien hoidossa päivällä, kun ollaan pari kertaa käyty syömässä tai asioilla. Ja se muutaman tunnin "päivähoito" ei mun mielestä oo paha. Sen kestän kyllä. MUTTA. Nyt se sitten tapahtu. Miehen vanhemmat oli eilen meillä, ja ne kysyi saavatko tytön mukaan päiväristeilylle toukokuun lopussa! Tytön serkkupoika lähtee kans. Miehen kanssa ei siitä keretty sen enempää jutella, mutta mies olis tietty myöntyväinen asiaan. Päiväristeily kestää n. klo 8-20, ja se olis lauantai. Siinä olis miehelle ja mulle tietysti hyvä hetki ottaa yhteistä aikaa ja tehdä jotain kivaa. Mutta miks pelkkä ajatuskin tuntuu musta siltä, kun mun lapsi oltais viemässä kuukaudeksi toiselle puolelle maapalloa!? Mulla meni luu totaalisesti kurkkuun, kun anoppi esitti kysymyksen. Sillon joskus entisessä elämässä suunilleen hymähdin ala-arvoisesti äideille, jotka eivät voineet olla hetkeäkään erossa lapsesta. Ja nyt oon ite ihan samanlainen! Meidän yks kaveripariskunta menee syksyllä naimisiin ja aikoo lähteä häämatkalle kahdestaan ja jättävät tuolloin 1,5v. lapsen isovanhemmille hoitoon. Mun kohdalla ei tulis kysymykseenkään! En millään tavalla paheksu äitejä, jotka vievät lapsen hoitoon vaikka viikoksi. Päinvastoin. Hienoa, että joku pystyy sen tekemään. Kaipaan kyllä välillä omaa aikaa, ja yhteistä aikaa miehen kanssa. Mutta mulle omaksi ajaksi riittää se, että mies jää tytön kanssa, ja mä pääsen vaikka shoppailemaan kaupungille muutamaksi tunniksi. Päiväristeily on ajatuksena tosi kiva. Ainoa miinus siinä on kyllä se, että jos miehellä on sillon työpäivä, niin mä oon ihan totaalisen yksin. Jos ajattelee positiivia puolia, niin voisin vaikka rauhassa siivota, käydä kaupassa, mennä shoppailemaan, syödä, ottaa päikkärit, lukea kirjaa -rauhassa !

Äh, kai mun on vaan "pakko" suostua siihen ristelilyyn. Mähän teen itteni ihan naurettavaksi, jos en päästä tyttöä risteilemään. Ilman mitään hyvää syytä.  Kauhean vaikeaa tämä äitiys ;)

p.s. Täällä etelässä on ainakin lumet jo sulanu. Jo lapsen on aika luopua Kuoman talvikengistä? Käytiin viime viikonloppuna kattelemassa kevätlenkkareita ulkoiluun ja tarhaan. Ne tuntu muka jotenkin niin alastomilta vielä. Ite kuitenkin tallustelen saappaissa ja nilkkureissa, vaikka ei niissä kyllä mitään karvavuorta oo.