Nyt on niin kylmä että! Mutta toisaalta tykkään näistä keleistä ihan hirveesti! Mihinkään ulos ei kyllä tee mieli lähtee. Mutta aurinko paistaa, lumi kimmeltää tosi kauniisti ja narskuu ihanasti jalkojen alla. Alkaa oleen jo ihan kevät fiilis, vaikka kyllä siihen kevääseen on vielä aikaa..

Mä varasin hetki sitten A- luokan reissun Tampereelle. Mennään sinne mun hyvän ystävän kanssa. Ollaan suunniteltu reissua jo varmaan 5 vuotta. Tää ystis asuu siellä kaukana kotopuolessa. Nykyään arki vie mukana, eikä ehditä oikein soittelemaankaan. Se on yrittäjä ja nekin rakensi talon viime kesänä. Ja kahden tytön äiti. Arki pyörii niin kiivaasti, että muu jää. Mutta siltikin aina kun nähdään, niin tuntuu, kun edellinen kerta olis ollu eilen. Ollaan lisäksi niiden vanhimman tytön kummeja. Yks yö ollaan hotellissa, shoppaillaan jalat rakoille, syödään hyvin, ja kuulemma mennään bilettään. Olisin jotenkin halunu jättää sen biletyksen pois, ja herätä aamulla virkeänä. Mutta voihan sitä ottaa iisisti.. Valvomisen jälkeen olo on kyllä melkein krapulainen. Tää kaveri menee sillon sunnuntaina hampaidenvalkaisu koulutukseen ja minä pääsen malliks! Jee! Nää mun keltaset hevosenhampaat saa ihanan Jenkkihymyn . Tosiasiassa en tiedä saanko ite siihen vaikuttaa, mutta haluaisin kyllä selvästi valkosemmat hampaat, en mitään ihan vitivalkosta kuitenkaan.

Mulla on (taas) shopping vaihe päällä. Kauppoihin en pahemmin oo kerenny, joten netistä tilailuun on menny. Tilaisin uuden suoristuraudan ja vähän meikkejä. Vaatteita oon tilannu oikeestaan tytölle. Kevät uutuudet on ihania! Alennusmyynnistä ostin tytölle 3 takkia, lenkkarit, hameen, sukkikset ja hanskat. Polar o Pyretissä oli kaikki aletuotteet -50% + ota 3 maksa 2. Lähes ilmasta siis. Sieltähän olis saanu superedullisesti ulkoiluvaatteita, mutta ei ollu oikein tarvetta, niin en viittiny kuitenkaan parin vuoden päähän ostaa valmiiks. Tuleehan noita alennusmyyntejä.

Raksa on saanu uutta pintaa. Vessa on laatotettu. Maalattavat seinät maalattu. Seuraavaks aloitetaan eteiskäytävän laatoitusta. Kolmen viikon päästä Puustellilta saapuu keittiö ja kiintokalusteet. Ihanaa. Appiukko tuumas viikonloppuna, että vapuksi ollaan uudessa kodissa. En malta oottaa.. Oisko se kuitenkaan niin pian.. ;) Ulkovalaisimet käytiin ostamassa. Viikonloppuna on Rakenna & Sisusta messut, mistä ajateltiin mennä hakemaan ideoita hanoihin, suihkuseinään ja sisävalaisimiin. Yllättävän vaikeita päätöksiä. Varsinkin kun niin monta juttua pitää päättää melkein kerralla. Tai ainakin tosi lyhyessä ajassa. Keittiöön ja olkkariin tulee ainakin Seppo Kohon Secto valaisimet. Niin ja mainitsinko jo, että mies ehdotti, että kodinhoitohuoneeseen tulis mulle ihan oma kaunedenhoitopiste!! No tosiasiassa se ei eroa mitenkään muuten tavallisesta kodinhoitohuoneesta kuin, että sinne tulee ISO peili ja hyvä valaistus. Saanpahan kaikki purkit ja purnukat hyvin yhteen paikkaan. Eikä tarvi kenekään odotella vessavuoroaan, kun minä tälläydyn.

Nukahtamiset on taas viimeisen parin viikon aikana menny tosi hyvin. Ollaan kerottu tytölle hyvissä ajoin, että vartin päästä mennään nukkumaan. Luetaan kirjaa olkkarissa tai tehdään jotain muuta mukavaa. Ja valmistaudutaan siihen, että kohta on yöunien aika. Eihän tyttö sitä ajan määrettä käsitä, mikä on vartti tms. Hyvin se on itekseen nukahtanu. Yleensä siellä ei tarvi käydä kertaakaan. Kun vien sen illalla sänkyyn, niin mietitään vähän huomisen ohjelmaa yhdessä. Saatan esim. kertoa, että huomenna on torstai, mitäs kivaa torstaina. Torstai on uima päivä. Sitten halitaan, annan pusut ja toivotan hyvää yötä. Hetken aikaa se siellä touhuaa ja nukahtaa vartissa. Mutta sen huomasin, että aika tärkeetä valmistella lapsi hyvässä ajoin unille. Saattaa tietysti olla, että tää on vaan taas joku hyvä vaihe. Nautitaan ja iloitaan taas tästä :)

Raskausrintamalla ei mitään uutta. Minä ja malttamaton luonteeni päätti hankkia ovulaatiotikkuja. Ostin niitä digitaalisia, ja eilen tuli - ruutuun. Kokeillaan nyt tätä. Vaikka päätin, että ei hötkyillä, tulee jos on tullakseen, niin näin siinä taas kävi. Ite olisin veikannu ovulaation olleen jo alkuviikolla oireiden perusteella. Parin viikon päästä nähdään tulos.