Meidän perheeseen on muuttanut hiljattain uusi asukas, känkkäränkkä. Tytön omatahto on kasvanu ihan valtavasti. Se haluaa nykyään hyvin usein valita jotain ite tai päättää jotain ite. Jos se ei mene niinkuin prinsessa itse haluaa, tulee kauhee huuto. Tai sitä edeltää, MÄ HALUUUUUN, HALUUUN. Ja jos se ei toimi, tulee itku-potku-raivari. Onneksi ollaan miehen kans pysytty samoilla ja linjoilla pysytty päätöksessä. Kiukku laantuu aika nopeesti ja taas mennään niinkun mitään ei olis tapahtunut. Yritän kyllä aina perustella vastauksen, miksi jotain ei saa, ja miksi toimitaan niin. Hetken annan tytön kiukutella ja sitten käännän huomion jonnekin kivaan juttuun. Ja yleensä itku muuttuu nauruksi. En tiiä pitäiskö tytön vaan antaa kiukutella niin kauan kun haluaa, olisko se kasvatuksellisesti oikeampi vaihtoehto. Tietenkään joka kerta en mitään hauskuuksia keksi, kun ei paljoa aina naurata kiukuttelut.. Ja luojan kiitos, niitä tapahtuu pääsääntösesti kotona.

Raksa etenee taas huimaa vauhtia. Kiinteitä kaapistoja ja keittiötä on jo kasattu. Osa on jo valmiina. Vielä on paljon niitä "pieniä" juttuja tekemättä. Tuntuu uskomattomalta, että 1,5kk päästä muutetaan. Tän kuun lopulla sanotaan vuokrakämppä irti. Nyt voi siis enää laskee viikkoja, niin päästään omaan kotiin. Ostin tällä viikolla uuden käsitiskiainepöntön ja ajattelin, että tähän taloon ei enää uutta tällästä osteta. Sen jälkeen meillä tiskaa kone! Pienet on meikäläisen ilot! Talossa näyttää niin hienolta.. Kuvittelen jo itseni sinne olohuoneen sohvalle makoilemaan viltin alle takkatulen loimutessa... Herätys, työt kutsuu!!