Niin se 4 viikon loma taas meni. Ehdittiin tekemään vaikka mitä. Poimittiin marjoja, reissattiin Suomessa ja ulkomailla, meillä oli vieraita, maalattiin taloa. Maanantaina menin eka päivää loman jälkeen töihin. Sunnuntai iltana ahdisti kyllä ihan hirveesti. Töissä mua odottikin mukavat uutiset. Sain kuulla, että mut on vakinaistettu. Olin kyllä tavallaan tietoinen, että sellanen ehkä saattaa olla vuodenvaihteessa ajankohtainen. Mutta näinkin pian! En varsinaisesti pomppinu kattoon, mutta onhan se kiva ja tuo tietynlaista taloudellista vakautta. Jos joskus pääsen uudelleen äippälomalle, niin tiedän mihin palata.

Rodoksella kaikki meni oikein hienosti. Uima-altaat oli lapsiperheille juuri sopivat ja hotellin leikkipaikat oli mahtavat. Lämmin siellä oli, ekana päivänä huikeat +39c. Tyttö nautti. Se ois uinu vaikka aamusta iltaan! Se oppi sukeltamaan itekseen tosi hienosti. Tai lähinnä menemään itekseen sukelluksiin, ja oppi tulemaan itse sieltä pinnalle. Välillä se oli ehkä aavistuksen liiankin rohkee ja sai olla koko ajan silmätarkkana vieressä.

Oonkin tässä parissa viime kierrossa tehny niitä digitaalisia Sofi ovulaatiotestejä ja ne vaikuttaa kyllä jotenkin niin sekundakamalta että.. Mulla oli kotona 2 testiä, kun ei ne kummatkaan oikein toiminu. Ne oli maahantuojallakin tarkistuksessa, ja siellä ne toimi ihan moitteettomasti. Kun sain testin takas kotiin, niin ihan samat ongelmat ilmeni. Teen ilmeisesti jotain väärin, mutten todellakaan tiiä mitä. Ohjeet ei oo ihan niin selkeet kun Clearbluella, mutta eihän niiden käyttö vaikeeta oo. Täytyy jatkossa siirtyä vanhaan kunnon Clearblueen, toimii takuuvarmasti.

Tänään käytiin vähän autokaupoilla. Mun pikkukinneri otti ja hajos heti loman alussa. Yhdellä autolla ei oikein täällä landella pärjää. Nyt on hyvä uusi auto alla. Pitäis toimia seuraavat vuodet moitteettomasti. Tietää ainakin, miksi taas käydä töissä..

Parin viikon päästä alkaa taas uimakoulu. Odotan innolla, koska tyttö tuntuu taas kehittyneen uinnissa/vedessä. Kiva päästä harjottelemaan. Ja tytön kaverin äidin kanssa päätettiin, että aletaan käydä syksyllä jumpassa tyttöjen kans. Alle 3- vuotiaille ei oikein ollu mitään satujumppaa tms., niin mennään äiti-lapsi jumppaan. Saa äippäkin hien pintaan. Kaksi harrastusta viikkoon on ihan maksimi tän ikäselle mun mielestä. Ja yksikin kyllä riittäis, mutta haluttiin että tytöt näkee toisiaan säännöllisesti.


 

thumb_1345891379.png

Tunnelmia Rodokselta.
(en ymmärrä miten tää kuvien lisääminen on vaikeutunu tänä päivityksen jälkeen entisestään. Ärsyttää!)