Aamulla tuli käytyä ekassa neuvolassa. Terkkari oli vakkarin sijainen, mutta jotenkin käsitin, että ollut tossa jo vähän pidempään. Mulla oli jotenkin sellanen olo, että se oli vähän hermostunut. Tavarat sillä ainakin oli koko ajan hukassa, kun sillä oli ollu viime viikolla sijainen, joka oli järkänny tavarat uusiks. Käynti oli lähinnä keskustelua ja tietojen täyttämistä. Verenpaine oli hyvä, pissa puhdas, eikä paino ole noussu vielä yhtään. Sydänääniäkin yritettiin kuunnella doplerilla, mutta eipä niitä kuulunu. Pari kertaa  ehkä saatiin hetkeks kuulumaan. Mun mielestä se kokeili niitä tosi ylhäältä, koska kohtu tuntuu ihan siinä häpyluun yläpuolella ja mulla on kaikenlisäksi voimakkaasti taaksepäin kallistunut kohtu, minkä sille kerroinkin. En ollu kyllä yhtään pettynyt, arvelinkin, että ei varmaan kuulu. Lähetteen sain verikokeille, np-ultraan ja klamydianäytteelle. Sitä mun ei viimeks tarvinukaan antaa, ilmeisesti se otetaan nykyään rutiiinisti kaikilta. Varasin heti np- ultraan ajan kun pääsin kotiin. Se tehdään Tyksissä. Ajan sain 11+6, eli 2,5 viikon kuluttua. Samalla viikolla on myös lääkärineuvola. Tulee aika paljon töistä poissaoloja tälle keväälle, kun on vielä ne 4 hammaslääkärikäyntiäkin. Mut äitiysneuvolakäynnit kai pitäis saada käydä työajalla, eli ei tarvis tehdä tunteja takas.. Ajattelin kertoa seuraavista neuvolakäynneistä pomolle, mutta työkavereille taidan keksiä vielä valkoisen valheen. Np- ultran jälkeen paljastetaan salaisuus, jos/kun kaikki on hyvin.

Uutena oireena on parin päivän ajan ollu jatkuva nälkä. Ja se nälkä on kova! Pakko saada jotain kunnollista ruokaa, mikään jogurtti tai soijajuoma ei riitä ollenkaan. Puuroon on tullu himo. Nälkä iskee parin tunnin välein, ja vain joku "suolainen" välipala vie nälän.

Olin tänään kaverin luona Me&I- kutsuilla. Mitään en tilannu, kun mun mielestä vaatteet on vaan aivan liian hintavia, eikä retrokuosit oo ihan se mun juttu. Mutta menin moikkaan tuttuja kahvin merkeissä. No anyway.. Siellä oli aika monta äitiä pienten lasten kanssa, siis sellasten about 1v. kans. Yksi äiti oli ottanut 1 -vuotiaalle (just täyttänyt) tyttärelleen viihdykkeeksi iPadin, josta se lapsi pelas jotain Muumi-peliä.. What?! Oonko jotenkin kalkkis ja vanhanaikainen? Yksi vuotiaalle iPad viihdykkeeksi! Ite oisin varmaan ottanut niitä perinteisiä leluja. Vaikka niitä olis kyllä ollu emännän huushollissa pilvin pimein. Ajat muuttuu. Mitä vielä. Ei sillä. Kyllä meidänkin Neiti 3v. osaa valita miehen kännykästä pelejä, valokuvia ja videoita. Angry Birds on se suosituin. Eikä kukaan ees oo opettanu sille kännykän käyttöä, vaan se on jotenkin ihmeellisesti opetellu sen salaa viime kesänä. Mun kännykässä ei oo mitään muita hienouksia kun kamera. Ei pääse ees nettiin eikä pysty pelaamaan mitään pelejä. Oisko mun aika siirtyä nykyaikaan? Puhelin on kuitenkin "vasta" 3.5v. vanha, ja toimii niin hyvin kun voi. Akkukin kestää monta päivää.

Äh, nyt nukkuun. Huomenna risteilemään.