Tähänkin huusholliin saatiin kaksi nuhanenää. Lapset sai molemmat maanantai yönä nuhan, tytöllä vähän lievempänä, mutta vauvalla kunnon nuha. Poika on aivan raasu. Nenä vuotaa, silmät punoittaa ja vetistää, varmaan on lämpöäkin. Särkylääkettä annoin vähän helpottamaan oloa. Yöt on onneksi menny hyvin. Päivisin ei oikein mikään tunnu hyvältä. Missään ei ole hyvä olla, eikä unikaan oikein maistu. Tänään ehkä vähän parempi päivä, joten eiköhän se tästä.

Pojalla on jo valtava kiire eteenpäin. Yks päivä se oli saanu ähellettyä ittensä laminaatin päälle, ja siinä onkin mukava olla kun pääsee paremmin liikkumaan. Poika osaa pyöriä lattialla navan ympäri kun kellon viisari. Varsinkin jos näköpiirissä on kiinnostavia leluja. Lisäksi se on oppinu työntämään itseään käsien avulla taaksepäin vatsallaan. Kattelin eilen vanhoja kuvia koneella, ja vielä muutama kuukausi sitten mulla oli rimpula pikkuvauva. Nyt se on aikamoinen pötkylä, joka osaa jo vaikka mitä! Parin kuukauden päästä se osaa taas vaikka mitä uutta, ehkä jo istua syöttötuolissa..? Jännää.

Miehen vanhemmat haluaisi ottaa tytön yökylään viikonloppuna yhdeksi yöksi. Suostuin tähän, vaikka mielessä pitkin hampain. Edellinen kerta tais olla kesällä. Miten se voikin olla aina yhtä hankalaa! En haluais millään antaa sitä yhtään mihinkään yökylään! Sillon kun olin vielä töissä, niin en halunu antaa sitä yökylään kauheen usein siksi, että näin itekin tyttöä niin vähän kun suurinosa ajasta meni töissä. Nyt en oikein keksi mitään tekosyitä.. Kertaakaan en tosin oo kieltäytyny, vaan aina ollaan miehen kans vastattu, että katsotaan jossain kohtaan. Toisaalta mun mielestä tyttö on vielä aika "pieni", yökylään kerkeää vielä monta kertaa. Ja varsinkin sitten kun itse tajuaa sitä alkaa pyytämään. Toisaalta taas sanotaan, että isovanhempien kuuluu saada kahdenkeskistä aikaa lastenlasten kanssa, jotta heidänkin välille syntyy tiivis side. Oonko minä jotenkin omistushaluinen vai vaan muuten outo, kun yökylään jättö tuntuu edelleen niin vaikealta? Minä en oo koskaan kokenu, että tarvisin enemmän kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa, ja tyttö vietäisiin useammin hoitoon. Musta tuntuu, että mies sanoo useammin, että vietäiskö tyttö hoitoon. Nyt meillä on tietysti vauva, ettei me nyt ihan kaksin saada olla. Toki on aikoja, jolloin olis ihana mennä vaikka leffaan ja syömään rauhassa, tai ihan vaan olla kotona rauhassa ilman, että joku repii lahkeesta. Mutta toisaalta, tämäkin aika on niin ohikiitävä hetki, kun lapset on pieniä. Esim. tytön kanssa ravintolakäynnit menee aina tosi hienosti. Parin vuoden päästä vauvakin on jo isompi. Eikä me toisaalta koskaan olla mitään kovin suuria ravintoloissa istujia oltukaan.. Onkohan tässä nyt selityksen makua!

Yritin muuten eilen taas kokeilla tuttipulloa pojalle, huonolla menestyksellä!