Vähän myöhässä tulee tää meikäläisen 5kk päivitys, kun poitsu tulee kohta 6kk. Mutta laitetaan jotain ylös, niin on ainakin myöhemmin kiva lueskella. Pojalle ilmestyi oikealle alhaalle yksi hammas aika tarkalleen 5kk päivänä. Onhan sitä kuolaa valunu litrakaupalla pari kuukautta ja muutama ähinäyökin sitä ennen vietettiin. Mutta vietettiinhän meillä yksi 8 tunnin unipätkäkin, tosin vaan yhden kerran. Muutama viime yö on ollu taas aika usein heräilyä, mutta (onneksi) tissi ei aina maistu. Mies oli tosiaan pojan kanssa 5kk neuvolassa kahdestaan, isäneuvolassa. Kaikki oli taas oikein hienosti. Rota rokotteen kolmatta annosta ei otettu niiden kamalien mahavaivojen takia, mitä ne aiheutti. Muista rokotteista ei tullu mitään sivuvaikutusta, ei niin mitään.

Poika osaa tosi hienosti kääntyä selältä mahalleen, ja nyt muutamana päivänä on kääntynyt takas mahalta selälleen. Eiköhän sekin taito sieltä ala voimistumaan. Toinen hammas tuli alhaalle tällä viikolla. Ruokavalio on hiljalleen laajentunut, ja viljat aloitettiin muutama viikko sitten. Tällä hetkellä aterioita menee päivän aikana kolme. Aamupäivällä annan kasvisaterian, iltapäivällä hedelmäsoseen ja illalla menee puuro+hedelmäsose. Annoskoot vaihtelee, mutta suurimmillaan ruokaa uppoaa n. desin verran. Yöt menee vaihtelevasti, mutta oisko keskiarvo yöheräilylle 3 kertaa. Poika nukkuu 12h, jonka aikana syö kolme kertaa. Välillä menee enemmän, mutta vähemmän aika harvoin. Poika on alkanu tällä viikolla myös mahalla ollessa ryömiä eteenpäin. Aika alkeellisia ne liikkeet on, mutta polvet menee hienosti masun alle. Navan ympäripyörintä sujuu jo tosi mallikkaasti. Ääni on melkoisen kova, ja tuntuu, että meillä asuu välillä pieni karhunpoika. Sen verran kovaa mörinää se osaa pitää.

Nyt tuolla makkarissa joku mörisee taas, ilmeisesti ruoka-aika!