Tänään vietän viimeistä äippälomapäivää ehkä koskaan! Ei pitäisi sanoa ettei koskaan, mutta ehkä se on tässä kohtaan aika realistinen toteamus. Olispa aika hurjaa, jos nyt pitäis mennä töihin! Vaikka jossain vaiheessa melkin meinasin mennäkin. Kyllä tämä kotonaolo vaan on mun juttu, vaikka välillä onkin vähän rankkoja päiviä. Päivät tuntuu rankoilta siinä mielessä, että meikäläinen painelee menemään kun robotti. Koko ajan on monta asiaa kesken, ja tuntuu, ettei mitään saa valmiiksi. Pyykit odottaa koneessa, imuri on keskellä lattiaa, tiskit altaassa, lapset huutaa ruokaa, on uniaika, ja äitilläkin kauhee nälkä. Onneksi pääsääntöisesti paletti pysyy kasassa ja nautin olosta. Kertaakaan ei kyllä ole tuntunut siltä, että nyt riittää. Haluaisin oikeasti, että tämä jatkuisi pitkään! Tammikuussa se arki kuitenkin näyttäisi alkavan, mikäli saadaan hoitopaikka. Tuntuu hassulta ajatella, että Tyttö lähti kävelemään yks kaks, kun oli 9kk ja 1vko ikäinen. Niin pienenä! Poika oppi viikko siten konttaamaan oikein kunnolla, ja se onkin nyt pääasiallinen liikkumismuoto. Luulin jo, että konttaamien jäis kokonaan välistä. Istumaan Poika ei vielä osaa mennä, enkä oo sitä oikein istuttanukaan. Polvi-istunnassa Poika sen sijaan on paljon, minkä vuoksi istumaan ei ehkä ole kiire. Seisominen on jo ihan tuttua puuhaa ja aika varmaakin, sanoisin. Niin varmaa, että se voi seisoa yhdellä kädellä. Tukea vasten tulee jo monia askelia, sohvaa ja tv-tasoa vasten se menee tosta noin vaan. Päikkäreissä ollaan ilmeisesti siirtymässä kolmista päikkäreistä kaksiin. Nukahtaminen on ollu muutaman päivän ajan jotenkin työlästä päivisin, ja huomattiin, että kahdet päikkärit saattais riittää. Vaunuihin se ei nukahtanut millään, huusi vaan ja kääntyili koko ajan mahalleen. Yöt on taas menny kahdella syötöllä. Herätykset on siinä kahden ja neljän aikaa. Luulen, että Poika jostain syystä havahtuu ja yrittää nousta ylös, mikä sitten vaikettaa nukahtamista. En oo kuitenkaan jaksanu alkaa hyssytteleen pidempään, kun se ääni tosiaan voimistuu niin vaativaksi, että rinnalle on päästävä. Nokkamukikin on alkanut kelpaamaan. Mies sai Pojan juomaan jopa huikeat 60ml. Ne kerrat voi kuitenkin laskea yhdellä kädellä, hui. Mun tarjoamana ei mee juuri mitään.

Olisin edelleen valmis lopettamaan imetyksen, mutta tuntuu, ettei mulla oo tarpeeksi rohkeutta lopettamiseen. Se on Pojalle jotenkin nin tärkeä juttu. Tuntuu, että mun pitäis häipyä jonnekin muutamaksi viikoksi, niin pullo kelpais varmaan oikein hyvin. Kertalaakista- meininki olis tässä tapauksessa varmaan se paras, mutta vaatis mieheltä paljon. Sen täytyis hoitaa kaikki nukkumaanlaitot, koska silloin Poika on tottunut saamaan rintamaitoa. Samoin yöheräämiset. Miehellä alkaa parin viikon päästä loma, mutta me ollaan koko ajan menossa tai meillä on vieraita. Mua ei innosta alkaa pitämään mitään unikoulua tai rinnasta vierotusta missään hotellihuoneessa tai mummolassa. Siihen mölinään kun herää varmaan ihan kaikki. Annetaan ehkä vielä ajan kulua, Poika on varmaan taas valmiimpi irrottautumaan. Onko jollakin oikeasti jotain kullanarvosia vinkkejä? Nyt tuntuu, että mun osuus imetyksen osalta on hoidettu. Yhdeksänkuukautta (ainakn), ei huono :)

Uusia taitoja pieni mies on oppinu. Se osaa tanssia hienosti musiikin tahdissa, osaa uusia ääntelyjä, matkii ilmeitä kuin apina, tietää missä lamput sijaitsee. Mahtava taitoja! <3 Hampaita löytyy 8 kpl. Hammashoitajalla käytiin valistuksessa, kaikki asiat olikin ihan tuttuja. Harjaa hampaat kahdesti päivässä pienellä tahnan sipaisulla, vältä streptococcus mutans bakteerin siirto lapsen suuhun. Samalla lusikalla ei syödä vauvan kanssa jne. Mun mielestä tuo on jo niin tuttu juttu, mutta edelleen sitä näkee, että äidit syö vauvansa tuttia tai lasta syötetään ravintolassa samalla lusikalla, jolla itse syö!!  Isosisko kantaa muuten pikkuveljeä ihan koko ajan. Se on nyt jotenkin niin in-juttu. Eikä pikkuveli laita kyllä ollenkaan pahakseen <3. Millonkohan meillä opitaan kävelemään.. Kuukauden päästä..?