Huomenna se sitten on, nimittäin ultra. Mua pelottaa niin paljon, että mulla on kauheet rytmihäiriöt. Mitenkähän saan yön nukuttua, ja miten kestän huomisen sinne klo 12 asti. Mulla tuli äsken ihan kyyneleet silmiin, kun kuvittelin, jos siellä ei ookaan mitään. Jos joudun johonkin kaavintaan tms.  Miten mä voin ajaa sieltä sairaalasta sitten kotiin. Vaikka meiltä kotoa ei ookaan sinne pitkä matka. Mies ei nyt kai sitte pääsekään, ehkä, kun sille tuli yks työjuttu. Tai voi olla, että se ehtii, mutta voi olla ettei. Itken varmaan silmät päästä, jos kuulen surullisia uutisia.   Mulla ei oo enää tänään ollenkaan tissit kipeet, ja sekin huolestuttaa mua! Pientä etovaa oloa on edelleen, mutta that´s it. Mä oon varmaan tulossa hulluksi! Tai siltä tää ainakin kuulostaa.. Pliis, ole pikkuinen siellä oikealla paikalla, ja syki sydän syki!

Nyt täytyy taas jatkaa työntekoa, että saa ajatukset edes hetkeksi pois tästä hulluudesta. Kirjottelen varmaan huomenna lisää, että mitä ultrassa paljastu.